Top Team -urheilija Reetta Hurskeen mietteitä kaudesta 2016

Vuosi 2016 – kohti kautta 2017

Oli todella hankalaa miettiä, mitä tässä yhdessä blogikirjoituksessa haluaisin tuoda esiin. Oikeastaan kaikki, mitä tällä hetkellä harjoittelussani tapahtuu juontaa juurensa kaudesta 2016. Huomasin, kuinka mukavaa sekä palkitsevaa jokapäiväinen harjoittelu on, ja kuinka terveenä harjoittelu ei ole itsestäänselvyys. Kirjoituksessa nostan esiin vuoden 2016 pähkinänkuoressa. Kliseinen lause ”never give up” sopii tähän vuoteen.

Vuosi 2016 vaihtuu pian vuodeksi 2017. Kulunut vuosi on ollut todennäköisesti urheilu-urani vaikein. Kevään pitkä, muutamien kuukausien tauko koko urheilutouhusta selkäongelmien vuoksi osoittautui itselleni todella raskaaksi. Kysymys siitä, koska taas päästään juoksemaan vai päästäänkö, askarrutti mieltä.

Toukokuussa vihdoin päivä koitti, jolloin juostiin taas normaalisti, niin lujaa kun päästiin. Lopulta pääsinkin aloittamaan kilpailemisen Saksassa touko-kesäkuun vaihteessa. Ulkomailla kauden aloittaminen osoittautui omalla kohdallani loistavaksi valinnaksi.

Tuon kevään jälkeinen kesä osoittautui urheilu-urani parhaaksi. Jo kesän ensimmäisten kisojen aikana tein 100m aitojen ennätykseni. Kolmen vuoden samoissa ajoissa junnaamisen jälkeen, ennätyksen tekeminen tuntui mahtavalta! Koitti päivä, jolloin matkasimme kohti yhtä lempikisapaikkaani Jyväskylää. Tuon päivän jälkeen ennätykseni oli 13.23, joka alitti aikuisten EM-kilpailujen rajan, kiitos kisajärjestäjille sekä kilpakumppaneille.

EM-kilpailut Amsterdamissa olivat ihmeelliset. Yleisö kilpailuissa oli mahtava. Ennen 100m aitojen alkueriä olin jännityksestä sekaisin. Juoksusta, lähdöstä maaliin, mistään kymmenestä aidasta ei ole muistikuvia. Maalissa tutkailin tulostaulua, jonne lävähti aika 13.16. Mitä ihmettä?! Ennätys, joka todennäköisesti riittää välieriin. Ja kuinkas ollakkaan, se todella riitti.. Välierät eivät olleet osaltani erikoiset, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen suorituksiini aikuisten EM-kisanäyttämöllä.

Amsterdamin jälkeen tärkeitä kisoja oli vielä jäljellä Suomessakin. Kalevan kisat, joista kotiinviemisinä irtosi hopeaa. Alle 23-vuotiaiden SM-kilpailut, joista 100m aitojen kultaa. Sekä alle 23-vuotiaiden Pohjoismaiset mestaruuskisat, joista myös 100m aitojen kultaa. Ruotsi-ottelut kotikentällä Ratinassa saivat toimia kesän viimeisinä kilpailuina. Olin onnekas, kun kotiyleisön kannustaessa, sain juostua kohtuullisen juoksun ja päättää virallisesti kauden 2016.

En olisi uskonut tuollaisen kevään jälkeen pystyväni tuollaisiin suorituksiin. Ei ollut tietoa siitä, juostaanko kesällä ollenkaan vai ei. Kiitos kaikesta tuesta valmentajalle, läheisille sekä seuralle! Ilman tätä tukiverkkoa tämäkään ei olisi ollut mahdollista.

Nyt syksyllä elämä hieman muuttuu. Olen aloittanut opiskelut Tampereen ammattikorkeakoulussa liiketalouden linjalla. Olen viihtynyt koulussa, vaikka osa päivistä tuntuvatkin raskailta. Kuitenkin tiedän, että tarvitsen urheilullekin hieman vastapainoa.

Olen saanut peruskuntokaudella tehtyä hyviä harjoituksia. Harjoittelu tuntuu pitkästä aikaa todella nautinnolliselta. Aloin hieman kärsiä yskästä ja harjoituksissa sykemittarista sai lukea todella korkeita sykkeitä. Nämä syyt saivat minut menemään verikokeisiin. Viikon odottelun, sekä lääkärin soiton jälkeen, sain tiedon kolmen viikon antibioottikuurista. Luulin tämän vuoden vaikeuksien olevan jo ohi. Vaikeuksista on ennenkin selvitty, joten kyllä tästäkin!

Nyt kolmen viikon jälkeen on enemmän kuin mahtavaa päästä taas reenaamaan kunnolla. Olen tehnyt loistavia aitaharjoituksia, ja intoa on todella paljon. Hallikauteen on onneksi vielä aikaa muutama kuukausi. Vaikeudet eivät ole laskeneet tavoitteitani. Kevään ongelmien jälkeen uskon, että pystyn haastamaan itseni, ja tavoittelemaan tosissani kaikkea sitä, mitä olen tavoitteiksi kaudelle 2017 asettanut.

Akatemiaurheilijat ja -valmentajat alennettuun hintaan Sport & Business Seminaariin 10.2.2017

Sport & Business Seminar 10.2.2017 tarjoaa akatemiaurheilijoille ja -valmentajille mahdollisuuden osallistua seminaariin alennetuin hinnoin: urheilijoilta hinta on 55€ ja valmentajilta 79€. Alennuksen saat kertomalla lippuvarauksen yhteydessä akatemiastatuksestasi. 

Puhujina seminaarissa Kalle Palander, Noora Toivo, Veikka Gustafsson sekä Mikko Kuitunen. Pääyhteistyökumppanina Varalan Urheiluopisto. 

Lisää tietoa osoitteessa http://sbseminar.fi/

Esittelyssä Top Team -urheilija Lauri Ala-Myllymäki

Moi, mulla on kotiasiat kunnossa ja jalkapallo on hieno laji. Olen siis 19-vuotias jalkapalloa ammatikseni kesyttävä, klassista rokkia fiilistelevä ja ylioppilaslakin omistava huono häviäjä Pirkkalasta. Kausi 2016 oli itselleni neljäs ja onnistunein Ilveksen miesten edustusjoukkueessa. Olen ollut myös tarpeeksi onnekas ja päässyt Ilveksessä pelaamieni vajaan sadan ottelun lisäksi myös pukemaan Suomen paitaa ylpeänä päälle eri ikäluokissa noin neljäkymmentä kertaa.

Jalkapallon taisin aloittaa neljän vuoden iässä ja siitä vähän myöhemmin tuli jääkiekko mukaan. Futis oli kuitenkin aina selkeä ykkönen (eikä se johtunut puisista käsistäni) ja 13-vuotiaana aikaa riitti enää yhdelle lajille. Siitä lähtien pikkuhiljaa unelmasta pelata ulkomaan kentillä on tullut selkeä tavoite.

-Lauri Ala-Myllymäki

Urheiluoppilaitosilta 12.12. Sammon keskuslukiolla

Maanantaina 12.12. järjestetään Urheiluoppilaitosilta 9. luokkalaisille ja vanhemmille 12.12. Sammon keskuslukiolla osoitteessa Uimalankatu 5. Tilaisuus on tarkoitettu peruskoulun päättäville urheilijoille, heidän vanhemmilleen ja valmentajille, urheiluseurojen valmennuspäälliköille ja muille seuratoimijoille sekä yläkoulujen opinto-ohjaajille.

Urheiluoppilaitosten ja Tampereen Urheiluakatemian esittelypisteet ovat avoinna 1. kerroksen aulassa 17.30 alkaen. Varsinainen ohjelma alkaa klo 18 auditoriossa ja päättyy 19.15.

Lisätietoa: kutsu_urheiluoppilaitosilta_12-12-2016

Esittelyssä Top Team -urheilija Jeremy Hakala

Olen Jeremy Hakala 23v. Asun Ylöjärvellä ja edustan Kangasalan Melojia. Valmistuin kesällä 2017 Tampereen urheiluhierojakoulusta hierojaksi, urheiluhierojaksi sekä personal traineriksi. Ratamelontaa olen harrastanut vuodesta 2007 asti ja nyt viimeisinä vuosina siitä on tullut minulle ammatti.

Parhaimpia saavutuksiani on Maailmancupin pronssi vuonna 2017, MM-kilpailuissa 16.sija vuonna 2015 Olympiamatkalla sekä European Games ja EM-kilpailuissa 11. sija vuonna 2015. Kaapista löytyy noin 100 SM-tason mitalia sekä 13 PM-mitalia. Sekä muutamia SM-tason mitaleita uinnista.

Vuonna 2016 emme aivan saavuttaneet kajakkikaksikossa Olympiapaikkaa ja Rio jäi näin välistä. Seuraava päätähtäin minulla on Tokion 2020 Olympialaiset sekä siellä menestyminen.

Vuoden 2018 päätavoite on sijoittua 8. parhaan joukkoon MM-kilpailuissa elokuussa Portugalin Montemor-o-velhossa.

Facebookissa voit seurata matkaani sivulta: Urheilija  Jeremy Hakala

Katso Jeremyn esittely akatemian

Esittelyssä Top Team -urheilija Samuli Viitanen

Tamperelaisittain moro! Olen 23-vuotias manselainen leppoisa mutta luonnollisesti armoton judoka. Ipponien heittelyn lomassa syvennyn laskentatoimen hienouksiin Tampereen yliopistolla kauppatieteiden maisteriksi opiskellen. Niinä hetkinä kun en juokse Nääshallilla, yliopistolla tai niiden välillä, tykkään kuunnella musiikkia, lueskella ja katsella elokuvia.

Kilpailen aktiivisesti alle 90-kiloisten painoluokassa, mutta välillä tulee käytyä kiusaamassa myös isoja poikia alle 100-kiloisten sarjassa. Pikkunaperosta tähän päivään saakka olen ylpeänä edustanut menestyksekästä Tampereen Judoa. Päiväni kuluvat siis pitkälti toisessa kodissani Nääshallissa ”Nässyn hurjien” kanssa vääntäessä. Monipuolisuutta Nässyllä nujuamiseen tuo leirit ja kilpailut ympäri Suomea ja rajojen ulkopuolella. Viime vuonna ulkomaan vuorokausia tulikin pyöreät 100!

Judoa jo 16 vuotta tavoitteellisesti treenanneena on hyllylle eksynyt jo mitali poikineen, mutta parhaimmat saavutukseni ovat kaksi World Cup –mitalia Tallinnasta ja Chilestä, sekä tuore European Cupin voitto kotona Tampereella. Myös pari yleisen sarjan Suomen mestaruutta löytyy taskun pohjalta. Kuulun Suomen Judoliiton 1-maajoukkueeseen, joka tunnetaan toiselta nimeltään myös olympiaryhmänä. Urani päätavoite onkin päästä vuoden 2020 Tokion olympialaisiin ja luonnollisesti menestyä niissä mahdollisimman hyvin. Leuka rinnassa siis kohti uusia treenejä. Mitä kovempaa, sen kovempaa!

Esittelyssä Top Team -urheilija Jouki Tikkanen

Päivitetty 10.9.2018

Olen 23-vuotias rytminen voimistelija Jouki Tikkanen. Harjoittelen kokopäiväisesti huippuvalmentaja Titta Heikkilän opissa Tampereen Sisussa. Edustan edelleen synnyinkuntani Vantaan Rekolan Raikasta. Olen voittanut urallani 18 naisten Suomen mestaruutta, kiertänyt maailman cupia jo 15-vuotiaasta saakka, ja edustanut Suomea kymmenen kertaa arvokilpailuissa.

Urani päätähtäimenä minulla ovat Tokion olympialaiset 2020. Olen tehnyt valtavasti töitä saavuttaakseni rautaisen fysiikan ja hyvän henkisen kantin sekä kartuttaakseni taitojani kansainvälisen huipun tasolle kaikilla neljällä välineellä. Lajini vaatii kovia harjoitusmääriä, ja treenaankin harjoituskaudella noin 30 tuntia viikossa.

Erityisesti vuosi 2018 on osoittanut, että kova työ palkitaan. Olen voimistellut tasaisen varmasti koko kauden ja saavuttanut finaalipaikkoja arvostetuissa kansainvälisissä kilpailuissa. Moskovan Grand Prix:n nauhafinaalin ja Portimãon World Challenge Cupin keilafinaalin neljännet sijat ovat olleet upeita kokemuksia ja kasvattaneet menestyksen ja työnteon nälkääni entisestään.

On hienoa olla Tampereen Urheiluakatemian ja Varalan urheiluopiston Top Teamin jäsen. Meillä on hyvä yhteishenki ja on mukava saada tukea kanssaurheilijoilta. Toivon kaikille parasta menestystä elämässä ja urheilussa, ja olen hyvin kiitollinen kaikesta tuesta. Kiitos oikein paljon! – Jouki

Tähänastisen urani merkittävimpiä saavutuksia ovat:

– 2018 Moskovan Grand Prix, nauhafinaalin 4.

– 2018 Portimãon World Challenge Cup, keilafinaalin 4.

– 2016 EM-kisan 4-ottelufinaalin 17.

– 2016 4-ottelun Pohjoismaiden mestari

– 2015 EM-kisan tiimifinaalin 6.

– 2014 MM-kisan 4-ottelufinaalin 17.

– 18 naisten sarjan SM-kultaa 2011-2018, joista 4 neliottelussa

– 9 naisten sarjan PM-kultaa

Top Team -urheilijamme Kalle Pyykkösen kuulumisia leiriltä Thaiman Phuketista

Morjens!
Viimeiset kaksi viikkoa olen viettänyt leirillä Thaimaan Phuketissa. Harjoittelu, syöminen ja majoittuminen tapahtuu British International Schoolin tiloissa. Alkuleirin sateisista keleistä ja alkaneesta antibioottikuurista huolimatta leiri pärähti mukavasti liikkelle. Lämpöasteet ovat huidelleet alimmillaankin jopa 24°C tuntumassa, ylimmillään noin 35°C. Olotilani on syksyisen sairastelukierteen jälkeen kohentut ja olen saanut jo vedettyä muutaman kovemmankin reenin sekä punttiharjoitteen peruskuntoreenin lomassa.

Leiripaikkana koulu on mitä parhain! Suurimman osan reeneistä olemme saaneet vetää joko kahdeksanrataisella 50 metriä pitkällä altaalla tai 25 metrisellä altaalla. Ruokaa saamme kolmesti päivässä koulun keittiöstä sekä majatalomme jääkaapit ja ruokakaapit ovat pullollaan hedelmiä, mehuja, puuroa yms. “perussafkaa”. Majoitumme siis kolmikerroksisessa talossa jossa on arviolta 15 kuuden hengen makuuhuonetta. Alakerrassa tv, pingis/biljardipöytä… Oheisharjoittelutilat(kuntosali, koriskenttä, jalkapallo-/tenniskenttä, sisähalli) saa käyttöön varaamalla. Tietysti isossa koulussa ei pääse kaikkialle aina kun haluaa mutta usein ollaan pelailemaankin päästy!

Eli ihan lungia menoa on ollut. Kun lähdemme täältä parin päivän päästä pois edessä siintää puolentoista viikon päästä Vaasassa kisattavat lyhyen radan SM-kisat. Sairateluiden vuoksi lajiohjelmani ja matkani poikkeavat normaalista masokistisesta meiningistä hieman, joten neljän päivän kisarupeaman aikana uin “vain” neljä henkilökohtaista lajia (100m&200m sekauintia sekä 50m&100m rintauintia) sekä kolme viestiä (4x100m vapaauintia, 4x100m sekauintia sekä 4x50m vapaauintia sekajoukkueilla (kaksi miestä ja kaksi naista)). Viesteissä on suorafinaalit mutta henkilökohtaisilla matkoilla kisataan ensin alkuerät ja sitten finaalit. Eli muutama startti on odotettavissa. Pitäkää niihin meikäläiselle peukut pystyssä, ajattelin vetää nimittäin niin että rytisee!

Esittelyssä Top Team -urheilija Kalle Pyykkönen

Kalle Pyykkönen Varalan Urheiluopistolla syksyllä 2018
Kalle Pyykkönen Varalan Urheiluopistolla syksyllä 2018

Päivitetty 10.9.2018

Juuri 22-vuotta täyttävä mies. Uintiura alkanut kuusivuotiaana, siinä ohessa pitkään hiihto, yleisurheilua, jalkapalloa ja muuta kivaa! Uinti päälajiksi noin 14-vuotiaana. Aikomus jatkaa lajia niin kauan täysipainotteisesti kuin intohimoa tekemiseen riittää, näillänäkymin vielä ainakin vuoteen 2024. Steppi kerrallaan eteenpäin, mutta suurimpana unelmana on olympiakisoihin pääsy ja siellä ennätysten tekeminen/pärjääminen. Toisena unelmana olis saavuttaa arvokisamitali (EM-, MM- tai olympiakisoissa).

Vuonna 2016 kirjoitin ylioppilaaksi ja sen jälkeen urheilun ohella olin vuoden ala-asteella töissä apupoikana. Viime vuosi (2017-2018) meni täyspäiväisesti urheillessa ja tänä syksynä aloitin nuorten valmentamisen omassa seurassa. Tähän asti ollut aikas mukavaa puuhaa!

Katso Kallen esittely akatemian.

Esittelyssä Top Team -urheilija Sampo Lähdesmäki

Olen 23-vuotias pesäpalloilija ja pelaan Ykköspesistä Tampereella MansePP:ssä. Pesäpallon ohella opiskelen viimeistä vuotta tietotekniikkaa Tampereen ammattikorkeakoulussa, joten tavoitteena olisi valmistua viimeistään ensi keväänä insinööriksi. Vapaa-aikani kuluu muun urheilun ja pelailun parissa. Ne tuovat sopivaa vaihtelua kilpaurheilun rinnalle. Olen kotoisin Pohjois-Savosta Lapinlahdelta ja aloitin pesäpallon 15 vuotta sitten kasvattajaseurassani Siilinjärven Pesiksessä. Juniorivuosina harrastin ja kokeilin muitakin lajeja, mutta pesäpallo valikoitui päälajikseni melko nopeasti. Pelasin muutaman vuoden myös Kuopiossa Puijon pesiksessä. Nyt pelaan MansePP:ssä kolmatta vuotta. Kahtena edellisenä kautena joukkueemme on pelannut noususta pääsarjatasolle Superpesikseen. Tulevaisuudessa tavoitteenani olisi pelata pesäpalloa pääsarjatasolla, sekä kehittyä pelaajana ja urheilijana. Kehittymiseen ja harjoitteluun, sekä opiskelun ja urheilun yhdistämiseen Tampere tarjoaa loistavat olosuhteet.