Hyvää joulua ja energistä uutta vuotta 2016!

Akatemian väki rauhoittuu joulun viettoon ja palaa toimistolle 4.1.2016.

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille urheilijoille, valmentajille sekä muille yhteistyökumppaneille ja menestystä tulevaan vuoteen!

7-ottelun maajoukkue keskittää valmennus-toimintaansa Varalan Urheiluopistolle

7-ottelun nuorten maajoukkue harjoittelee tulevaisuudessa Varalan Urheiluopistolla Tiia Hautalan johdolla hyödyntäen Tampereen alueen huippuasiantuntijoita oikeiden liikemallien, koordinaation/ taitavuuden, liikkuvuuden, lihastasapainon ja kehonhuollon alueilla.

Leirien ohjelmaan mahtuu myös testejä ja muuta yleisurheiluharjoittelua. Ensimmäisen leirin sisältö oli, ajankohta 22.-25.10. huomioiden, hyvin peruskuntopainotteinen. Leirillä Juha Koskela (fysiikka-NOV) katsoi ja analysoi urheilijoiden juoksutekniikkaa. Telinevoimistelutaustainen Aila Sainio puolestaan opasti, miten kehotaitavuutta voidaan harjoittaa ja valjastaa osaksi jokapäiväistä harjoittelua. Tulevaisuudessa asiantuntijat Jaakko Kailajärvi ja Jenni Puputti analysoivat mm. nostotekniikoita.

– Yksi suurimpia haasteita on urheilijoiden terveenä ja toimintakuntoisena pysyminen. On ensiarvoisen tärkeää – varsinkin ottelujen kaltaisessa fyysisesti ja henkisesti todella vaativassa lajissa – että asiat opitaan tekemään oikein ja urheilija oppii kuuntelemaan ja huoltamaan kehoaan loukkaantumisten välttämiseksi, kertoo 7-ottelun lajivalmentaja ja Nuorten Olympiavalmentaja Tiia Hautala.

Kehon huolto ja terveenä pysyminen on myös teema, joka on tärkeässä roolissa Varalassa, esimerkiksi Terve Urheilija –projektin kautta.

7-ottelun lajivalmennuksen keskittyminen Tampereen alueelle mahdollistaa myös tyttömoniottelijoiden junnuakatemian. Hautala alkaa yhdessä Matti Liimataisen kanssa vetää harjoituksia alueen potentiaalisille 14-16 -vuotiaille tyttöottelijoille ja samalla tarjotaan apua myös tyttöjen valmentajille mm. ohjelmoinnin ja tekniikka-analysoinnin osalta. Yhteistyökuviossa on vahvasti mukana Tampereen Urheiluakatemia, Tampereen Pyrintö ja Suomen urheiluliitto.

Nuoret urheilijat pääsivät seikkailemaan leirin yhteydessä myös Flowpark Varalassa. Kiipeily kävi hyvin kehonhallinta ja tasapainoharjoittelusta.

Seuraavat urheilijat kuuluvat nuorten maajoukkueleiritykseen (1996 -1999 syntyneet):

Maria Huntigton, Tampereen Pyrintö – 19-vuotiaiden EM-kisaedustaja 2015 ja SM-hopea N19-sarjan 7-ottelussa.
Jessica Rautelin, Esbo IF – 19-vuotiaiden EM-kisaedustaja 2015 ja Suomen mestari N19-sarjan 7-ottelussa.
Iida Kalliomäki, Esbo IF – 19-vuotiaiden EM-finalisti pituushypyssä 2015, päälaji 7-ottelu.
Elina Kakko, Perttelin Peikot – 19-vuotiaiden EM-finalisti korkeushypyssä, päälaji 7-ottelu.
Saara Hakanen, Keski-Uudenmaan yleisurheilu, 17-vuotiaiden EM-tilastossa 10 parhaan joukossa (2 urheilijaa/maa), 17-vuotiaiden Suomen mestari 7-ottelussa.
Lotta Kemppinen, Helsingfors IFK,19-vuotiaiden EM-edustaja 100 metrillä ja aikuisten Eurooppa Cupin pikaviestissä, Pohjoismaiset nuorten ottelut 3. sija 2015, päälaji 7-ottelu.
Martta Rautala, Kiukaisten Kisailijat, SM-pronssia 19-vuotiaiden 7-ottelussa.

Varalan Urheiluopisto täyttyi C-ikäisistä pesäpallonuorista

Lauantaina 29.8. Varalan Urheiluopisto täyttyi pesäpallonuorista, kun C-ikäisten tyttöjen ja poikien aluejoukkueet kokoontuivat testi- ja valmennusleirille sekä pelaamaan ensimmäistä kertaa C-ikäisten aluejoukkueiden mestaruusturnausta. Varala on yksi Suomen Pesäpalloliiton valmennuskeskuksista ja vastasikin 130 urheilijan testi- ja valmennusleirin järjestelyistä ja aluejoukkueiden mestaruusturnauksesta.

Viikonlopun ohjelmassa oli pelien ja testien lisäksi luento urheilijan elämäntavasta ja voimatekniikoiden opettelua painonnostaja Jenni Puputin johdolla.

Aluejoukkueiden mestaruudesta taistelivat Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Suomen, Hämeen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen parhaat C-juniorit. Voiton veivät Satakunnan pojat ja Etelä-Suomen tytöt.

Satakunnan poikien mestarijoukkueessa pelasivat: Aleksi Ahjolahti, Niklas Ahjolahti, Joona Anttila, Niko Ehto, Matias Jokisalo, Anton Karra, Joona Lehtinen, Janne Leppänen, Joni Levä, Joonas Peltomäki, Juho Siren ja Janne Viitanen. Pelinjohtajina Niko Peltomäki ja Juha Vartiamäki.

Etelä-Suomen tyttöjen voittajajoukkueessa pelasivat: Vilma Haapala, Anni Heikkilä, Ira Jokivalli, Iida Järvinen, Fanni Kanerva, Senni Korhonen, Vilma Levänen, Katri Oksanen, Bettiina Pasi, Tiia Saarela ja Annamaija Suontausta. Pelinjohtajana toimi Jari Luopa.

Tapahtumalle on luvassa jatkoa ensi vuonna.

Poika saunoo Varalassa

– Kärppä-valmentaja Lauri Marjamäki toi Kanada-maljan Varalan Urheiluopistolle

Varalan Urheiluopistolla liikunta-alan koulutuksensa suorittanut jääkiekkovalmentaja Lauri Marjamäki vietti kesäistä juhlaa perheen ja ystävien kanssa Varalan rantasaunalla. Mukana juhlinnassa oli tietenkin Kanada-malja.

Jääkiekon Suomenmestaruuteen Oulun Kärpät luotsannut Lauri Marjamäki palasi katsomaan miten entisessä opiskelupaikassa Varalan Urheiluopistolla on meno muuttunut. Marjamäki on pitkänlinjan varalalainen. Lukion jälkeen nuori opiskelijapoika suoritti ensin 4 kk mittaisin liikunnanohjauksen peruskurssin LOK 66 –kurssilla. LOKin jälkeen opinnot jatkuivat Varalassa Liikunnanohjauksen perustutkinnon parissa. Marjamäki suoritti opinnot oppisopimuksella, tehden valmennustyötä Tampereen Ilveksessä. Valmentajan ammattitutkinnon hän suoritti Varalassa vuosina 2003 – 2005, yhdessä muiden päätoimisesti valmentavien kollegoiden kanssa. Samassa valmentajakoulutuksessa oli eri lajien edustajia esimerkiksi uinnista judoon ja jääkiekkoon. Usean lajin edustus toi paljon sisältöä koulutukseen.

– Ammattitaitoiset pitkänlinjan opettajat, Varalan huippu sijainti ja mahtava ilmapiiri ovat asioita joita arvostan edelleen, Lauri Marjamäki pohtii kulkiessaan Varalan alueella.

Myös jääkiekkoliiton järjestämät jääkiekkovalmentajakoulutukset Marjamäki on suorittanut Varalan Urheiluopistolla. Marjamäki palkittiin SM-liigakauden 2014-2015 lopussa parhaan valmentajan Kalevi Numminen –palkinnolla. Ei ole oppi Varalassa mennyt hukkaan.

– On hienoa nähdä, että Varala kehittyy ja pysyy mukana ajassa. FlowPark Varala on hieno lisä Urheiluopiston tarjontaan ja sinne täytyy mennä seikkailemaan, Lauri Marjamäki toteaa.

Urheilijasta valmentajaksi (URVA)

URVA-koulutuksessa mukana olleet ryhmäkuvassa opettajien kanssa.

Helmikuussa 2015 käynnistyneen URVA-koulutuksen päätöstilaisuutta vietettiin Varalan urheiluopistolla 17.6.2015.

Helmikuussa 2015 käynnistyneen URVA-koulutuksen päätöstilaisuutta vietettiin Varalan urheiluopistolla 17.6.2015.

Urheilijasta valmentajaksi -koulutuksessa on haluttu kouluttaa edelleen huipulla urheilevia sekä jo uransa lopettaneita urheilijoita valmentajiksi – tai ainakin luoda heille koulutuksen avulla valmentamisen perusta. Tavoitteena on ollut, että koulutuksen käytyään urheilija muun muassa on löytänyt oman uransa kautta hyödyllistä näkökulmaa valmennukseen sekä osaa oppimisen ja opettamisen perustaidot. Myös valmennuksen ohjelmoinnin perusteet, ihmisen fysiologian toimintamekanismin sekä biomekaniikan periaatteet pitäisi koulutuksen jälkeen olla hyvin hallussa.

URVA-koulutus on sisältänyt lähiopiskelua, etäopiskelua ja käytännön valmennusharjoittelua. Koulutuksessa mukana olleet ovat saaneet puoli vuotta kestäneen koulutuksen aikana tehokkaan paketin valmentajaksi siirtymistä varten.

Tänä keväänä URVA-koulutus oli räätälöity pääasiassa jääkiekkoammattilaisten tarpeisiin, mutta mukana oli myös muutama muiden lajien edustaja. Koulutuksen toteuttivat yhdessä Suomen Valmentajat, Varalan Urheiluopisto, Suomen Jääkiekkoliitto ja Suomen Jääkiekkoilijat ry. 

Tampere Guitar Festival Varalan Urheiluopistolla

– Grammy-palkittu David Russell pitämässä mestarikurssia

Keskeinen osa Tampere Guitar Festivalia ovat kaikenikäisille järjestetyt liikunnalliset kitarakurssit sekä luennot ja tyylillisesti vaihtelevat työpajat. Tänä vuonna lasten päiväleiri ja kitaraleiri järjestettiin ensimmäistä kertaa Varalan Urheiluopistolla.

Myös kitaransoiton mestarikurssit edistyneemmille harrastajille, opiskelijoille ja ammattilaisille järjestettiin tänä vuonna Varalan Urheiluopistolla. Mestarikurssit pidettiin idyllisessä Villa Varalassa. Kaikkea opetusta sekä luentoja ja työpajoja sai seurata vapaasti.

Parhaasta klassisen musiikin soololevystä vuonna 2005 Grammy-palkittu David Russell opetti mestarikursseilla Varalan Urheiluopistolla.

Viikon aikana oli osallistujilla mahdollisuus liikkua ja harrastaa ohjatusti ja omatoimisesti. Lisäksi lasten päiväleiriläiset pitivät konserttejaan kahvila Annassa ja kitarat soivat konserttien lisäksi luentosaleissa sekä käytävillä.

Varalan Urheiluopisto kiittää Tampere Guitar Festivaalia hyvästä yhteistyöstä ja musiikin täyteisestä viikosta.

Parhaasta klassisen musiikin soololevystä vuonna 2005 Grammy-palkittu David Russell opetti mestarikursseilla Varalan Urheiluopistolla.

Sykettä elämään – paitsi mukavasti myös tarkasti

Sykemittaus on kuulunut aktiivikuntoilijan harjoitteluun jo pari vuosikymmentä. Sykkeen avulla voidaan arvioida harjoituksen rasittavuutta ja harjoitusvaikutusta, seurata palautumista sekä kunnon kehittymistä. Siinä missä aktiivikuntoilija uskollisesti mittaa jokaisen suorituksensa, satunnaisempi kuntoilija jättää usein mittarinsa kotiin tai kauppaan – mittaamisen vaiva ja erityisesti edullisempien mittareiden tarjoama pelkkä syketieto eivät innosta toistuvaan sykeseurantaan. Se on sääli, sillä erityisesti satunnainen kuntoilija voisi sykemittauksen avulla välttää tavallisimmat karikot, eli liian kovat treenit, jotka vievät pohkeista mehut ja korvien välistä harjoitushalut, tai liian kevyet harjoitukset, joiden vaikutusta ei huomaa.

Uudet ranteesta sykettä optisesti mittaavat sykemittarit lupaavat parempaa. Epämukavaa sykepantaa rinnan ympärille ei tarvita ja käyttö on yksinkertaista. Mittarit on yleensä rakennettu matkapuhelimen kaveriksi, ja puhelimen näytöltä voidaan lukea harjoituksen jälkeen miten meni. Kuulostaa hyvältä. Mutta haasteena on mittareiden tarkkuus ja luotettavuus. Kuten lukuisista blogeista ja arvioista voidaan lukea, useimmat markkinoille tulleet mittarit ovat ongelmissa erityisesti rasittavan liikunnan aikana. Erityisesti älykelloihin muiden ominaisuuksien kylkiäiseksi lisätyt sykesensorit on tarkoitettu enemmän leposykkeen mittaamiseen kuin harjoituksen seurantaan. Ostoa harkitsevan kuluttajan kannattaa siis selvittää ennen ostopäätöstä mitä on tarjolla ja mikä on laitteiden tarkkuus todellisessa kuntoilukäytössä.

PulseOnin mittausteknologian taustalla on yli 12v tieteellinen kehitystyö CSEM (http://www.csem.ch/site/card.asp?pId=27228) kanssa. Tuotteen kehitys on alusta lähtien tavoitellut samaa luotettavuustasoa kuin mitä sykepanta tarjoaa, ja takana on tuhansia tunteja mittauksia ja testausta. Mittaustarkkuutta on verrattu sykepantaan ja tulokset kertovat, että mittaus on luotettava jopa maksimaalisella juoksunopeudella (http://euro.pulseon.com/news/pulseon-technology/). 

Jatkumona tälle tieteelliselle työlle PulseOn teki yhteistyössä Varalan Urheiluopiston kanssa tutkimuksen, jossa verrattiin PulseOn mittarin kuntotestiä hengityskaasumittaukseen Varalan testausaseman laboratoriossa. Tutkimukseen osallistui 24 vapaaehtoista, jotka tekivät PulseOn mittarin kanssa vähintään 20 min juoksulenkin vapaavalintaisella submaksimaalisella tasolla. Syketiedon ja puhelimen GPS sensorin avulla mitatun nopeuden avulla PulseOn laskee tällaisesta lenkistä maksimaalisen hapenottokyvyn (VO2Max) arvion (http://www.firstbeat.com/userData/firstbeat/download/white_paper_VO2max_11-11-2014.pdf). Tätä arvoa verrattiin Varalan testausaseman laboratoriossa tehdystä maksimaalisesta hapenoton testistä hengityskaasuanalyysin perusteella saatuun arvoon. Tulokset kertovat, että PulseOn mittarin arvioima maksimaalinen hapenottokyky poikkesi keskimäärin 5.2% hengityskaasumittauksen perusteella tehdystä mittauksesta, kun henkilön todellinen maksimisyke oli tiedossa. Jos arvioinnissa käytettiin iän perusteella arvioitua maksimisykettä, virhe kasvoi hiukan (5.9%). Virhe on samaa luokkaa kuin aiemmin sykepantapohjaisilla menetelmillä saaduissa tutkimuksissa. Maria Uuskoski on kirjoittamassa tutkimustuloksista pro gradu –tutkielmaa, joka valmistuu lähikuukausina Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksella.

Kirjoittaja: Ilkka Korhonen, Head of Algorithms, PulseOn Oy
Kuva: Maria Uuskoski

Pähkähullua menoa, ennakkoluulotonta asennetta ja erinomaista joukkuehenkeä!

Varalan Urheiluopisto yhteistyössä Nokian Renkaat kohti Tough Mudder kisaa.

Varalan Urheiluopiston valmennuskeskuksessa on aina ollut ennakkoluuloton asenne eri projekteja kohtaan. Tällä kertaa haaste tuli Nokia Renkaiden suunnalta – työntekijöistä muodostetun joukkueen valinta ja valmennus ehkä maailman kovimpaan joukkuelajiin Tough Mudder -kisaan Lontoossa 25.9.2014. Tough Mudder -kisaa on hehkutettu mediassa jopa haastavammaksi kuin ultrajuoksu- ja teräsmieskisoja tarjoaahan kyseinen konsepti kilometreittäin (radan pituus 10-12 mailia) esterataa, josta löytyy jääaltaita, tuliesteitä sekä sähköiskuja antavia johdonpätkiä ja ennen kaikkea käsittämättömän määrän mutaa.

Miksi Nokian renkaat lähettää joukkueen maailman ehkä kovimpaan kilpailuun? Vastausta ei Nokian Renkailla tarvinnut kovin kauaa miettiä: “Nokian Renkaiden brändi ja Tough Mudder ilmentävät samaa mentaliteettia: menestyminen poikkeuksellisen vaativissa olosuhteissa älyn ja peräänantamattoman taistelutahdon avulla “. Voiko paremmin oman yrityksen filosofiaa ilmentää yrityksen omissa tiedotteissa – esimerkillistä Tyky -toiminnan henkeä!

Valmistautuminen lähti käyntiin vapaaehtoisesti joukkueeseen ilmoittautuneiden haastatteluilla. Valmennuskeskuksen psykologi haastatteli henkilökohtaisesti, jokaisen kisajoukkueeseen pyrkineen työntekijän. Haastattelulla pyrittiin selvittämään henkilöiden yhteistyökykyä ja tiimityöskentelytaitoja, joita taatusti kilpailuun valittavilta joukkueen jäseniltä vaadittaisiin. Jokaiselle ilmoittautuneelle tehtiin myös HucoSport- profiili, jonka avulla määritettiin jokaisen luontainen tyyli liikkua ja mikä liikunnassa oikeasti motivoi. Sinällään jo pelkästään nämä tutkimukset toivat jokaiselle osallistujalle mielenkiintoista tietoa omista vahvuuksista. Testit antoivat myös hyvät pohjatiedon karsintaan osallistuvista työntekijöistä valitsijoille ja valmentajalle.

Itse Tough Mudder -kisan analyysi herätti projektissa mukana olleet valmentajat ja asiantuntijat miettimään tarkasti millaiset fyysiset ominaisuudet osallistujalle ovat eduksi. Lihaskestävyyden, ketteryyden, räjähtävän nopeuden ja aerobisen kestävyyden pitäisi olla riittävällä tasolla kaikilla joukkueen jäsenillä. Parhaiten näiden asioiden mittaaminen tapahtuu autenttisissa olosuhteissa, joten aloimme rakentaa testirataa Tampereelle.

Mustavuoren maasto seuloontui nopeasti testiradan näyttämöksi. Lisäksi Mustavuoren sijainti Varalasta ja Nokian Renkaiden tehtaalta katsottuna on lähes optimaalinen. Mustavuoren laskettelukeskuksen välittömästä läheisyydestä löytyi tarvittava vaatimustaso esteradalle, jolla niin sanotusti jyvät erotellaan akanoista. Rata Mustavuoressa oli pituudeltaan 2 km ja korkeuseroa lähes 100 m sisältäen 12 erilaista estettä.

Kaksitoista urhoollista Nokia Renkaiden työntekijää oli ottanut haasteen vastaan ja lähti karsimaan kuudesta joukkuepaikasta Lontoon Tough Mudder -kisaan. Rata kierrettiin karsinnassa kolme kertaa ja jokaisella kierroksella analysoitiin osallistujien laktaatin määrä verinäytteellä, lisäksi syketiedot tallennettiin jokaiselta kierrokselta Polar Electron -mittalaitteisiin.

Vaikka pohjatietoa karsintaan osallistujista oli kerätty psyykkisistä vahvuuksista alkaen, itse valinta kovakuntoisista osallistujista oli mielenkiintoista ja haastavaa. Painottamalla oikeita osatekijöitä järkevässä suhteessa pystyimme mielestämme auttamaan parhaan mahdollisen Nokia Renkaiden edustusjoukkueen valinnassa Tough Mudder – kisaan.

Projektin aikataulu, joka kokonaisuudessaan oli reilun kuukauden mittainen, asetti valmennusohjelman laadintaan omat haasteensa. Kyseisellä aikataululla kun ei käytännössä ole mahdollista esim. kestävyysominaisuuksia juurikaan kehittää. Päätimme keskittyä treeneissä joukkuehengen ja yhteistyön kehittämiseen ja jokaisen joukkueen jäsenen osalta varmistamaan paras mahdollinen suorituskyky itse tapahtumassa. Erityishuomio valmistautumisessa kiinnitettiin mentaaliseen puoleen, jonka tarkoituksena oli tutustuttaa joukkue tulevalla radalla oleviin esteisiin ja niiden sujuvaan ylittämiseen joukkueena. Ennakoitavissa oli että rasitustaso nousee kisaradalla hetkellisesti myös maksimikestävyysalueelle, jonka vuoksi yhteistreeneissä totuteltiin myös sietämään maitohappoa.

Treenijakson päätteeksi tarkasteltiin yhdessä tulevaa kisarataa ja tutustuttiin yhdessä Tough Mudder esteisiin. Hyvää yhteishenkeä ja fiilistä, ehkä hieman karaisua kylmässä vedessä myös tarvitaan. Viimeistelytreenit Varalan ja Pyynikin harjun upeissa maisemissa ikuistettiin myös oheiselle videoklipille. ”Tahdon portaat” Pyynikin näkötornilla kuuluvat liigatason jääkiekkoilijan ja Tough Mudder -kisaan lähtevien Karpaasien treeniohjelmaan.

Valmistautuminen yhteen maailman kovimmista joukkuekilpailuista sujui mallikkaasti alusta loppuun valmentajan tarkassa valvonnassa. Motivaatiota treeneihin ja itse kisaan tällä joukkueella oli vaikka malliksi huippu-urheilijoille. Erinomaisen motivaation, taistelutahdon ja valmistautumisen ansiosta TeamNokianTyres selvitti Lontoon Tough Mudder –kisan näyttävästi ja helposti, jos nyt 12 mailin mutajuoksusta kukaan voi helposti selvitä. Pjoktista tehdyn videon tuuletukset ja fiilistelyt maalissa kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!

Onnittelut koko TeamNokianTyres joukkueelle Varalan Urheiluopiston valmennuskeskuksen puolesta!

Projektista julkaistu video on katsottavissa> tästä

Teksti: Valmentaja, Jari Salmi
Kuvat: Soile Hietikko

Varalaan Pirkanmaan ensimmäinen Flowpark-seikkailuhuvipuisto

Kesän mahtavimmat seikkailut kansallismaisemissa – tule haastamaan itsesi ja kaverisi.

Suomalainen seikkailupuistoketju Flowpark tulee Tampereelle. Puisto rakennetaan Varalan Urheiluopiston alueelle Pyhäjärven rannalle ja se avaa porttinsa kesäkuussa. Flowpark Varalaan rakennetaan aluksi kuuden radan kokonaisuus. Radat rakennetaan eläviin puihin niitä vahingoittamatta, ja radoilla edetään turvallisesti vaijeriin kytkettynä. Suunnittelutyöt on puiston rakentamiseksi jo aloitettu.

– Alueen jylhät kalliorannat ja vesistö mahdollistavat sen, että pääsemme toteuttamaan upeita tehtäviä, joita ei ole muissa puistoissa, hehkuttaa Flowpark Oy:n ”King of Monkeys” Janne Kalhama.

Keskeinen sijainti vain kahden kilometrin päässä kaupungin keskustasta tekee puistosta helposti lähestyttävän. Kävijöitä odotetaan laajasti koko Pirkanmaalta ja vähän laajemminkin.

Flowparkkauksen ovat ottaneet omakseen esimerkiksi perheet ja nuoret aikuiset. Se soveltuu erinomaisesti lomakohteeksi kuin myös erilaisille ryhmille kuten koululaiset, kaveriporukat, urheiluseurat ja tyky/yritysryhmät.

– Haluamme avata ovemme rohkeammin tavallisille vapaa-ajan asiakkaille ja yrityksille. Vastaavaa tekemistä ei löydy lähistöltä, joten koko Tampereen alueen vetovoima kasvaa. Samalla kun luomme uusi elämyksiä luomme myös uusia työpaikkoja, rehtori Kimmo Sirainen uskoo.

Flowpark on turkulainen seikkailuhuvipuistoyritys, jonka puistot rakennetaan kotimaisena työnä. Puistot rakennetaan yleiseurooppalaisten standardien mukaan. Flowparkin omat puistot sijaitsevat Turussa ja Lappeenrannassa. Ensimmäiset franchising-mallilla toimivat puistot aukesivat viime vuonna Vierumäelle ja Ähtäriin. Molemmissa ylitettiin kävijätavoitteet ja kokemukset olivat positiivisia.

Pysykää kanavalla. Lisätietoja hankkeen etenemisestä on tulossa. Myös Flowpark-sivumme http://www.flowpark.fi/tampere/ päivittyy koko ajan matkan varrella.

Tervetuloa kesän mahtavimpia kokemuksia keräämään!

Jaskan toiminnallinen voima Polte-Salilla perjantaina 20.11. klo 8-9

Ohjelma

Verryttelyosuus

  • Juoksu – juoksu koordinaatiot
  • levyjumppa – pienet kierrot – vipunostot – nostot 180 ast.jalan nostolla – isot kierrot – vatsa, Sannin sekalaiset
  • lihaskunto omalla painolla – sikiö takapotku – lonkankoukistaja potku – saksihyppely kuntopallolla.

Voimaosuus

  • Lähtökyykky ja levyn kierto (1½ isoa laatikkoa) 2 x 5+5 x 5 kg
  • Lähtökyykky ja tempaus käsipainolla (iso laatikko) 2 x 4+4 x 5 kg
  • Keskivartalo – ’keppilinkkarit’ 2 x 12
  • Vatsa kahvakuulakierrot 2 x 8+8 x 10-8kg
  • Kahvakuula rinnalleveto + ylöstyöntö 2 x 8+8 x 8kg

Loppukiri

  • Tappara – hyppely 2 x 3+6 x 15 kg
  • Holmin – hyppelyt 3 x 20 sek x 6kg