Vuosi 2017 oli minulle kilpailullisesti hyvin vaikea. Pitkittyneet sairastelujaksot häiritsivät harjoittelua ja suurimmassa osassa kilpailuista ottelin huonosti ja epävarmasti. Tuloksellisesti en päässyt lähellekään tavoitteitani. Tällaiset vaikeat ajat ovat kuitenkin juuri niitä, joina urheilija punnitaan. Huonoina aikoina ja hävittyjen otteluiden jälkeen katsotaan, kuka jää sängynpohjalle kierimään ja kuka suuntaa takaisin treenisalille varmistamaan, että ei tee samoja virheitä uudestaan.

Palasinkin juuri kuuden viikon harjoittelujaksolta Japanista, missä olin valmistautumassa vuoteen 2018. Tämänkertainen poikkeuksellisen pitkä kuuden viikon treenipätkä koostui neljän viikon harjoittelusta Tokain yliopistolla, Tokion Grand Slam –kilpailusta sekä puolentoista viikon kansainvälisestä leiristä Tokiossa. Koska törmään säännöllisesti tiettyihin kysymyksiin ja väärinymmärryksiin ulkomailla harjoittelemiseen liittyen, on syytä selvittää pari faktaa, ennen kuin kerron tarkemmin Japanin treenijaksosta.

ULKOMAILLA HARJOITTELEMINEN – FAQ

1. Miten ulkomailla harjoitteleminen eroaa kotona harjoittelemisesta? Mitä väliä on, harjoitteleeko Tampereella, Pariisissa vai Tokiossa?

Treenivastustajat. Kotona Tampereella judotreeneissä käy säännöllisesti kaksi judokaa, jotka kokonsa ja tasonsa puolesta ovat hyviä treenivastustajia minulle. Judossa voi kehittyä monella tavalla, mutta kova randori eli sparraus on yksi olennaisimmista harjoitteista. Koska kovaa randoria on kotona tarjolla hyvin rajallinen määrä, on välttämättömät randoriminuutit haettava ulkomailta.

2. Onko ulkomailla treenatessa treenejä vetämässä jonkinlainen guru, joka opettaa mystisiä uusia tekniikoita? Mennäänkö ulkomaille harjoittelemaan paremman valmennuksen perässä?

Ei. Ulkomailla harjoitellessa pääharjoitukset ovat sparraussessioita, joissa valmentajan/treenien vetäjän tehtävä on lähinnä käyttää sekuntikelloa ja ilmoittaa urheilijoille, koska sparrauserä eli randori alkaa ja koska loppuu. Monesti mukanamme on oma suomalainen valmentaja, joka hoitaa valmentamisemme reissussa, eli antaa ohjeita ennen randoria ja sen aikana, palautetta randorin jälkeen, vetää mahdolliset omat tekniikkaharjoituksemme ja yhdessä urheilijoiden kanssa vastaa treenien ja levon rytmityksestä.

Japanissa kilpajudoharjoittelu keskittyy yliopistoille. Tokain yliopisto, josta leirityksemme alkoi, on Japanin ”judoyliopistoista” menestynein ja toimiikin useiden japanilaisten maailmanmestareiden ja olympiavoittajien vakituisena treenipaikkana. Treenityyli Tokaissa ja judon synnyinmaassa laajemminkin on hyvin omaleimainen. Treenit ovat pitkiä, randoria otetaan paljon ja randoreiden välissä ei turhia palautella. Härmäläisellä tehorymistelijällä kestikin hetki tottua ottamaan 40 minuuttia randoria putkeen ja kun vielä hienoinen jetlag tarjoili oman lisämausteensa, oli muutamissa ensimmäisissä harjoituksissa meno yhtä hapokasta kuin Beatlesilla parhaina Lucy in the Sky with Diamonds –aikoina. Tokain pitkät randorisessiot toimivat kuitenkin mitä parhaimpina peruskuntokauden harjoitteina. Lajikunto kasvoi väkisinkin ja uusia tekniikoita pääsi urakalla toistamaan joka ilta.

Tokain treenijakson ajan majoituimme hotellissa Iseharassa parin pysäkin junamatkan ja 30 minuutin tallustelun päässä yliopistolta. Aamuharjoittelumme koostui ylläpitävistä nopeusharjoituksista, palauttavista (lue: raastavista) futispeleistä, lihashuollosta ja voimaharjoittelusta. Voimaharjoitukset teimme Tokaissa, ja näinä päivinä vietimme iltatreeniä edeltävät pitkät tunnit yliopistolla toistemme mielenterveyttä koetellen. Viiden lihapään osiensa summaa suuremmat aivoitukset ylsivätkin välillä tasolle, joka yllätti itse maestrotkin.

Marras-joulukuun vaihteessa siirryimme Iseharasta Tokioon. Ensimmäisenä Tokiossa oli ohjelmassa Tokion Grand Slam –turnaus, joka on yksi maailman kovatasoisimmista ja arvostetuimmista judokilpailuista. Olisi arvokkaan näppäimistöni turhaa kuluttamista kommentoida tarkemmin ottelemistani kilpailussa, joten tyydyn toteamaan, että putosin ensimmäiseltä kierrokselta. Grand Slamin jälkeen alkoi reissun viimeinen osuus, eli puolentoista viikon mittainen kansainvälinen leiri Tokion Kodokanissa. Leirillä riitti huippuluokan vastusta joka mantereelta sekä bussilastillinen iloisia vesseleitä Hollannista. Omaa harjoitteluani häiritsi alkuleirin aikana lievä polvivamma, jonka takia jouduin viettämään pari treeniä punttisalin puolella hauiksiani etsiskellen.

Kokonaisuutena Japanin leiritys oli oikein onnistunut. Lajimäärää tuli reilusti ja junalla ruokapöytään tilattavat sushit sekä muut Japanin herkut auttoivat joulupukki-tyyppisen ruumiinrakenteen kehittämisessä. Ehkä suurinta Nipponin antia oli se, että itselleni kirkastui selvästi omat kehityskohteet ja näkemys siitä, mitä täytyy tehdä, jotta ensi vuonna saadaan kulutettua kilpatatamia vastustajan ukemi-kädellä. Sormet otetaistelusta nivelrikkoisina onkin hyvä laittaa vaikea vuosi 2017 pakettiin, palautella pari viikkoa ja kääntää katse kohti loppukeväällä alkavaa olympiakarsintaa.

Terveisin,
Viitasen Samuli

Kahden tunnin kylpylävuoron löytäminen tästä automaatista tuotti päänvaivaa kokeneemmallekin saunamajurille

Polar M600 pysyi hyvin mukana niin ortostaattisissa testeissä kuin futispelien tykytyksissä

Tokio Skyline tyydytti visuaalista nälkää judoilun lomassa

Tämän kaltaisia annoksia tuli kuuden viikon aikana vedettyä kulho poikineen

Lyijyäkin raskaammat judokaverit pitivät huolen mielenterveyden rapistumisesta

Ps. Ethän missaa kuolettavan hauskoja juttujani somessa:

Instagram: @samuliviitanen

Facebook: @samuliviitanenjudo

Noniin! Mukavaa alkanutta talvea kaikille ja tässä onkin syksyn mittaan tapahtunut muutoksia omalla uralla, joihin palaan myöhemmin, mutta kerron aluksi hieman menneestä pelikaudesta. Kevätharjoittelukausi sujui hyvin, mutta juuri pelikauden kynnyksellä loukkasin rannetta punttisalilla ja ensimmäiset pelit jäivät välistä. Onneksi isommilta loukkaantumiselta vältyttiin ja kesäkuusta pääsin tositoimiin.

Tälle kesälle oli pelipaikka vaihtunut ja tykkäsin pelata uudella paikalla polttolinjassa. Pelit sujuivat omalta kohdalta ihan kohtalaisesti, mutta täysin tyytyväinen ei voi kuitenkaan olla. Paljon kehitettävää jäi tuleville vuosille, kuten kuuluukin. Joukkueen tavoitteena oli nousta superpesikseen, mutta valitettavasti tämä tavoite ei täyttynyt ja pelit päättyivät välierissä, joista Pöytyä jatkoi karsintaotteluihin. Vaikka peli oli kesän mittaan nousujohteista, ei siitä huolimatta parasta palkintoa kovalle työlle saatu.

Nyt uusi harjoituskausi on polkaistu käyntiin ja kuten aluksi sanoin, on muutoksia tapahtunut. Pelaan ensi kesän kasvattajaseurassani Siilinjärven Pesiksessä ja ura jatkuu uudessa, itselle jo aiemmin tutussa seurassa. Syksyn ja alkutalven olen harjoitellut Tampereella, mutta joulukuun aikana on tarkoitus muuttaa Savon suuntaan. Tampereelta onkin jäänyt hyviä muistoja niin urheilun, kuin siviili elämän puolelta.

Täällä Tampereella ollessa opiskelin itselleni insinöörin tutkinnon ammattikorkeakoulusta, mutta se ei tarkoita, että urheilu-urasta olisi täytynyt tinkiä. Päinvastoin. Olen pystynyt keskittymään hyvin myös urheiluun ja ottanut isoja kehitysaskeleita omalla urheilijan uralla.
Mielestäni Tampere on ollut loistava paikka yhdistää nämä kaksi asiaa, huippu-urheilu ja opiskelu. Siitä iso kiitos Tampereen Urheiluakatemialle, kouluille ja yhteistyökumppaneille, jotka tämän mahdollistavat. Tottakai myös MansePP:lle ja taustalla toimiville lukuisille ihmisille kiitos, että on saanut pelata loistavassa seurassa.
Nyt kuitenkin uudet haasteet odottavat muualla ja Tampereelle palataan viimeistään ensi kesänä, tosin vieraspaidassa. Hyvää joulun odotusta ja tulevaa uutta vuotta kaikille!

– Sampo –

Mörjes!

Meininki marraskuun loppupuolella on aika 4,5/5. Viime viikon lopulla kisattiin lyhyen radan SM-mitaleista Oulussa. Samalla oli myös viimeinen paikka antaa näyttöjä joulukuun arvokisoihin (PM 1.-3.12. ja EM 13.-17.12.). Tilanne oli itellä aika selkeä: EM-paikkaan vaadittaisiin huikea ennätysparannus, PM-kisoihin ennätyksen tuntumaan yltävä suoritus.

Lähdin kisoihin rinta rottingilla, tiesin olevani hyvässä kunnossa. Neljän päivän urakkaan mahtui viisi henk.koht. lajia (100m & 200m rintaa, 200m & 400m sekaria sekä 200m perhosta) ja neljä viestiä (4x100m & 4x200m vapaata, 4x50m sekaria sekajoukkueilla sekä 4x100m sekaria). Ennätykset paukkui kaikissa lajeissa paitsi henk.koht. rintauinneissa, eli 7/9 ennätystä.

EM-tulosraja kävi lähimpänä 200m sekauinnissa (1.59.04, raja 1.57.27). Tämä tulos oikeutti paikkaan PM-kisoissa (6 lähimmäksi rajaa päässyttä joukkueeseen, oma tulos 98,5% rajasta). Eli reissu Islantiin odottaa viikon kuluttua.

Tän syksyn oon keskittyny pelkästään urheiluun, mieli on pysyny kirkaana ja roppa terveenä. Ens kuussa alotan tekemään pienimuotosta työtä, saapa vähän rahaa taskunpohjalle ja urheilun ohelle muutakin tekemistä! Ei muuta kun hyvää loppuvuotta teille muillekin!