Jyrki Louhi – Urheilijan ammattilaisuus ja rahoitus

Tervetuloa Jyrki Louhen – Urheilijan ammattilaisuus ja rahoitus luennolle Varalaan 10.12 klo 17.00-18.15⁠

KPMG:n Head of Sports Advisory Jyrki Louhi tulee kertomaan konkreettisesti urheiluammatin kehittymisestä. Millaisia mahdollisuuksia juridiikan ja talouden suunnittelu mahdollistaa. Millaisia rahoitusmahdollisuuksia on oikeasti tarjolla? Jyrki Louhi esittelee myös perustetun Sport Fundin, jonka hallituksessa istuvat Tanja Poutiainen-Rinne, Hanna-Maria Seppälä, Laura Lepistö, Samppa Lajunen, Thomas Johanson ja Jussi Rouhento.⁠

Jyrki Louhi on entinen jääkiekkoilija ja nykyinen urheiluveroasiantuntija. Louhi pelasi jääkiekkoa ammatikseen 14 vuotta Suomessa HPK:ssa ja Jokereissa, sekä yhden vuoden Ruotsissa Tukholman AIK:ssa. Jyrki Louhi oli mukana voittamassa jääkiekon nuorten maailmanmestaruutta vuonna 1998 ja Suomen mestaruutta HPK:ssa vuonna 2006.⁠

Jo peliurallaan Louhi aloitti Kauppatieteiden opinnot ja valmistui Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2015. Nykyään Jyrki Louhi työskentelee konsultti- ja tilintarkastusyhtiö KPMG:llä toimien veroasiantuntijana perhe- ja kasvuyritysten sektorilla.

Päätyönään Louhi auttaa urheilijoiden vero- ja lakiasioissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Jyrki Louhi vastaakin Suomen KPMG:n Sports Advisory:n urheilijasegmentistä ja on perustanut urheilijoiden startup-palvelun, missä erityisesti nuorten urheilijoiden toimintaa viedään yhä ammattimaisempaan suuntaan.⁠

Ilmoittaudu maksuttomalle luennolle
https://www.lyyti.fi/reg/Tampereen_Urheiluakatemia_Jyrki_Louhi_2475

Kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiön stipendin hakeminen

Säätiön hallitus myöntää hakemusten perusteella apurahoja ja muita avustuksia Tampereen kaupungissa tai sen lähikunnissa asuville  nuorille yleisurheilijoille, jalkapalloilijoille  sekä niille nuorille urheilijoille, joiden harjoittamalla urheilulajilla on huomattava kansainvälinen merkitys. Apurahaa voidaan myöntää myös nuorten urheilijoiden valmentajalle.

Perusteena apurahan myöntämisessä käytetään urheilullista menestystä, mahdollisuuttaan menestyä tulevaisuudessa sekä urheilijan pyrkimyksiä edistyä siviilielämässä, koulussa, opinnoissa tai ammatissa.

Hakemuksen laatii seura urheilijan puolesta oheiselle lomakkeelle.

Lue lisää https://kultainenkiekko.fi/hakeminen/

Erasmus+ SCORES -hanke kokosi yli 40 valmentajaa urheilijan kaksoisuran äärelle

Varalan Urheiluopisto ja Tampereen Urheiluakatemia ovat partnerina 2,5 vuotta kestävässä urheilijan kaksoisuraan ja urheilu-uran aikana syntyvään osaamiseen syventyvässä Erasmus+ SCORES -hankkeessa. Tammikuussa 2019 startanneen hankkeen puitteissa on tätä ennen tehty Suomen lisäksi viidessä muussa Euroopan maassa urheilijoille, valmentajille ja työelämän edustajille kohdistetut kyselyt ja fokusryhmähaastattelut toukokuussa. 19.11. tiistaina hanke eteni Suomen osalta Varalassa järjetetyn valmentajakoulutuksen muodossa.

Kouluttajana koko päivän kestäneessä koulutuksessa toimi Amsterdamin ammattikorkeakoulusta Tampereelle saapunut Nina Kee – van Huissteden. Osallistujina paikalla oli yli 40 valmentajaa Varalan valmentajan ammattitutkinnolta (VAT9) sekä Tampereen Urheiluakatemian akatemiavalmentajia. Lisäksi mukaan oli saatu Olympiakomitean ja paralympiakomitean edustajat Juha Dahlström ja Katja Saarinen.

Päivän aikana perehdyttiin perinteisen luennoinnin lisäksi erilaisten ryhmätöiden muodossa mm. hankkeessa tähän mennessä saatuihin tuloksiin; alan aiempaan tutkimukseen; erilaisiin itsearvioinnin työkaluihin valmentajille ja urheilijoille;  keinoihin, joilla valmentajat voivat tukea urheilijoidensa kaksoisuran hyvää toteutumista sekä hankkeen jatkoaskeliin.

Valmentajien kouluttamisen lisäsi hankkeen tavoitteena on luoda urheilijatodistus, jonka pohjana tulee toimimaan urheilijan uransa aikana kerryttämä osaaminen ja sen näkyväksi tekeminen. Seuraavaksi hankkeen partnerit tapaavat Italian Modenassa tammikuussa 2020. Hanke päättyy kesäkuussa 2021.

Suunnistuksen maajoukkue kaudelle 2020 on nimetty

Suunnistusmaajoukkue suuntaa harjoittelunsa kohti uutta kautta tuoreen päävalmentaja Fredric Portinin johdolla. Maajoukkueen ryhmien jaotteluun on tehty muutamia muutoksia.

Maajoukkuevalinnoissa on ollut tiukka kriteeristö ja tavoitteena on tarjota mahdollisimman laadukasta toimintaa.

– Ryhmiin pääseminen ei ollut helppoa, mutta sen ei mielestäni pidäkään olla. Maajoukkueeseen vaadittiin top10 -sijoitusta tämän vuoden kansainvälisistä kisoista tai vastaavia sijoituksia viime vuodelta. Team 2025-urheilijoille taas toivotaan nousua ja menestystä viimeistään vuonna 2025 kotikisoissa, mietiskelee Portin.

Joukkueeseen valittiin neljä tamperelaista Venla Harju, Saila Kinni, Elias Kuukka ja Aleksi Niemi.

Tampereen Urheiluakatemian ja Aito Säästöpankin yhteistyö

Tampereen Urheiluakatemian Top Team-urheilijat pääsivät vierailemaan Tampereen Kauppakadun konttorissa, sekä tutustumaan Aito Säästöpankin henkilökuntaan. Talouskoutsimme kutsui Top Team-urheilijat kuulemaan Tampereen alueen Aito Säästöpankin pankinjohtajan ja Aito Säästöpankin luottopäällikön upeat uratarinat. Aito Säästöpankki tarjosi urheilijoillemme lounaan läheisessä intialaisessa ravintolassa, jossa osallistujat pääsivät vaihtamaan kuulumisia keskenänsä.

Tampereen alueen Aito Säästöpankin pankinjohtaja Kristiina kertoi omasta urheilu- ja opiskelutaustastaan ja kuinka on päätynyt Tampereen alueen Aito Säästöpankkien pankinjohtajaksi. Lukion jälkeen Kristiina mietti, että mitä hän haluaisi tulevaisuudessa tehdä. Muutaman vuoden jälkeen Kristiina haki opiskelemaan Tampereen Ammattikorkeakouluun tradenomilinjalle ja lopputyönsä hän teki Luopioisten Säästöpankille (nyk. Aito Säästöpankki).
Kristiinan urapolku on mielenkiintoinen kasvutarina. Hän on päässyt kokemaan pankkityössä mm. verkostojen luomista, asiakaspalvelua, markkinointia, myyntiä ja asuntolainojen myöntämistä. Hän on toiminut myös projektien vetovastuussa ja perustanut uusia konttoreita Tampereen alueelle.  Nykyisin hän toimii pankinjohtajana.
Kristiina on todella kiitollinen omille esimiehilleen Aito Säästöpankissa.

Luovutimme tapaamisessa Tampereen Urheiluakatemian taulun Aito Säästöpankin Kauppakadun konttorille
Luovutimme tapaamisessa Tampereen Urheiluakatemian taulun Aito Säästöpankin Kauppakadun konttorille

Aito Säästöpankin luottopäällikkö Mikon urapolku kassapojasta luottopäälliköksi. Ylioppilaaksi hän valmistui Hämeenlinnasta, jonka jälkeen hän pääsi opiskelemaan Tampereen yliopistoon kauppatieteitä pääaineenaan hallintotieteet ja sivuaineena vero-oikeus ja juridiikka. Mikko eli opiskeluiden aikana iloista ja huoletonta opiskelijaelämää ja kertoikin valmistumisensa venyneen odotettua pidempään. Hän ehti olemaan opiskeluiden aikana töissä pankissa kassapoikana sekä myyjänä laivalla. Mikko painotti puheessaan asenteen merkitystä työssä. Laivatyön ohessa Mikko kirjoitti gradunsa loppuun ja näin Mikosta valmistui KTM. Valmistumisen jälkeen Mikko palasi pankkiin töihin vakituiseen työsuhteeseen, jossa hän toimi palvelumyyjänä, uusasiakashankkijana, lainan myöntäjänä sekä säästämisen ja sijoittamisen neuvojana. Muutaman vuoden kuluttua Aito Säästöpankki avasi konttorin Tampereen Rautatienkadulle, jossa Mikko toimi rahoituspäällikkönä. Kolme vuotta myöhemmin Mikko oli kyseisen konttorin pankinjohtaja. Useamman vuoden pankin johtajan työtehtävissä toiminut Mikko halusi omaan työnkuvaan muutosta ja kertoi siitä avoimesti esimiehellensä. Mikosta tuli viime vuonna pankin luottopäällikkö ja on erittäin onnellinen uudistuneesta työnkuvastaan. Luottopäällikön työtehtävät ovat monipuolisia ja niihin kuuluu esimerkiksi pankin työntekijöiden kouluttaminen, säästöpankkiireiden sparraaminen ja sisäinen laadunvalvonta. Hän on myös vastuussa pankin perinnästä, auttaa ongelmatilanteissa, tuuraa yrityspankinjohtajaa yrityslainapäätöksissä, käy aktiivista keskustelua twitterissä…

Lopuksi puhuimme urheilun tuomasta henkisestä pääomasta. Urheilijamme pohtivat urheilu-uralla kerrytettyjä taitoja, joista voisi työelämässä olla hyötyä. Esiin nousivat nämä: positiivinen asenne, tahto kehittyä ja oppia, hyvät sosiaaliset taidot ja viestintätaidot, tiimityötaidot, vahva itseluottamus, kunnioitus, sitoutuneisuus, stressin ja paineensietokyky, tavoitteellisuus ja aikatauluttaminen. Aito Säästöpankin asiakkuusjohtaja Aarne, Tampereen alueen Aito Säästöpankkien pankinjohtaja Kristiina ja Aito Säästöpankin luottopäällikkö Mikko kehottivat urheilijoita hyödyntämään työtä hakiessa tätä urheilu-uralla kerrytettyä henkistä pääomaa.