Esittelyssä Top Team -urheilija Urho Kujanpää

Urho Kujanpää Varalan Urheiluopistolla syksyllä 2018

Moro! Olen 21-vuotias tamperelainen seiväshyppääjä ja edustan Tampereen Pyrintöä. Ensimmäisistä seiväshypyistä on nyt pyöreät 10-vuotta. Lajitaustaan kuuluu yleisurheilun lajikirjon lisäksi myös useita muita yksilö- ja joukkuelajeja. Urheilun ohessa kartutan tietämystäni Tampereen Teknillisessä Yliopistossa ja tähtään diplomi-insinööriksi. Opiskelun aloitin tänä syksynä.

Suurimpia saavutuksiani ovat aikuisten EM-kisojen 17. sija, nuorten MM-finaalin 14.sija ja Kalevan kisojen voitto. Näiden lisäksi kokemusta on karttunut jo paljon useista nuorten arvokisoista ja aikuisten arvokisojen debyytin tein tänä vuonna. Matkallani kohti maailman huippua on tarttunut mukaan myös pino Suomen mestaruuksia.

Kisakausi 2018 oli pitkä ja menestyksekäs, vaikka harjoituskausi ei mennytkään parhaalla mahdollisella tavalla. Tasonnosto ja kilpailuvarmuus paranivat huimasti ja motivaatio tekemiseen on huipussaan. Odotan innolla ensi kesän päätavoitetta nuorten EM-kisoja, mutta toki 2020 Tokioon on minunkin tähtäin asetettu.

admin