• Contrast
    • Layout
    • Font

SUOMEN OLYMPIAKOMITEA
Tiedote 13.2.2019

SARAJEVO 2019: PÄIVÄN KISASUORITUKSISSA ONNISTUMISIA, MUTTA MYÖS KASVUN PAIKKOJA

Arvokisojen ensikertalainen Linnea Ceder aloitti urakkansa EYOF-kisojen taitoluistelussa lyhytohjelmalla ja lähtee huomiseen vapaaohjelmaan sijalta 9. Hyvää ohjelmaa varjosti yksi kaatuminen, mutta Ceder jatkaa kisaansa hyvillä mielin.

-Kaaduin itselle yhden semi-varman hypyn, mikä harmittaa, mutta täytyy olla tyytyväinen, että pystyin näinkin hyvin tekemään, kun kuitenkin eka tällainen iso kisa minulle. Hyvällä mielin huomiseen, se kuitenkin ratkaisee enemmän. Kaikki peliin, totesi Ceder.

Alppihiihdossa kilpailtiin tyttöjen suurpujottelu

Alppihiihtäjätytöt pääsivät suurpujottelun pariin. Suomalaislaskijoista toiselle kierrokselle jatkoi Jenny Vuori sijalta 28. Matleena Rinne laski ulos radan loppuosassa ja Roosa Tuonosen kisa katkesi epäonniseen suksen irtoamiseen. Jenny Vuoren lopullinen sijoitus oli toisenkin laskun jälkeen 28:s.

-Ei kulkenut tänään. Suurpujottelu ei muutenkaan ollut se ykköslaji mulle, enkä vain saanut sellaisia omia täydellisiä laskuja, totesi Vuori.

Ampumahiihdossa siirryttiin normaalimatkoille

Vaihtelevat sääolosuhteet jatkuivat myös tänään. Poikien normaalimatka 12,5 km käytiin sakeassa lumipyryssä. Kisan parhaaksi suomalaiseksi selviytyi Matias Maijala, joka hiihti sijalle 52.

-Hiihto oli ihan normaalia, mutta ammunnoissa ei varmaan ollut pää mukana. Oli tasaisen huonoa, sakkoja 2, 2, 1 ja 2. Ei johtunut keleistä nämä ohilaukaukset, kyllä nyt mentiin oman tason alle, totesi Maijala kisan jälkeen.

Ville-Valtteri Karvinen oli 57:s, Eetu Petrelius 65:s ja Henri Heikkinen 66:s.

Tyttöjen normaalimatkalle päästiin jo paremmassa säässä. Lumisade loppui ja aurinko pilkahteli ajoittain. Parhaaksi suomalaiseksi ylsi Kaisa Keränen, joka paransi otteitaan eilisestä kisasta ollen 11:s. Hän oli tyytyväinen päivän suoritukseen.

-Tänään sujui kyllä paljon paremmin kuin eilen, hiihto varsinkin. Ammunta oli tänään varmempaa, vaikka viimeiseltä pystyltä menikin tuuleen kaksi sakkoa, kertoi Keränen suorituksensa jälkeen.

Muista suomalaistytöistä Heidi Nikkinen oli 18:s, Johanna Isojärvi 38:s ja Emilia Irvankoski 58:s.

Jääkiekkojoukkue pronssiotteluun

Suomen jääkiekkojoukkue hävisi alkusarjan toisessa ottelussa Valko-Venäjälle lukemin 2-4, mikä tiesi Suomen finaalihaaveiden kaatumista.

-Hallittiin peliä ja maalipaikkoja oli, mutta ei vaan saatu tehtyä. Oma peli hajosi, eikä ollut samanlaista yhdessä pelaamista kuin normaalisti, kommentoi joukkueenjohtaja Mikko Palsola.

Suomi pelaa huomenna pronssimitalista ottelussa, joka alkaa Suomen aikaa klo 17. Vastaan tulee joko Venäjä tai Tshekki myöhäsillan ottelusta riippuen.

EYOF-kisojen neljäs kilpailupäivä tarjoaa viisi suomalaislajia

Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) neljäntenä kilpailupäivänä torstaina 14.2. kisataan viidessä suomalaislajissa: alppihiihdossa on vuorossa poikien suurpujottelu ja lumilautailussa päästään big airin pariin. Maastohiihdossa kisataan sprintit. Taitoluistelu jatkuu vapaaohjelmalla ja jääkiekossa Suomi pelaa pronssiottelussa.

Suomalaiset EYOF-kisoissa torstaina 14.2.:

(Ajat Suomen aikaa)

10:00 Lumilautailu, big air -karsinta pojat: Aatu Partanen, Topias Joensuu ja Valtteri Kautonen.

11:00 Alppihiihto, suurpujottelu pojat: Jesper Pohjolainen, Henri Hahtela, Salomo Sirviö ja Jaakko Tapanainen.

11:30 Maastohiihto, sprinttien karsinta tytöt: Siiri Kaijansinkko, Lotta Kurttila, Hilla Niemelä ja Aino Pihlava.

12:00 Lumilautailu, big air -karsinta tytöt: Eveliina Taka ja Veera Immonen.

12:20 Maastohiihto, sprinttien karsinta pojat: Tino Stenman, Alexander Ståhlberg, Emil Liekari ja Niilo Moilanen.

13:30 Lumilautailu, big air -finaalit.

14:00 Maastohiihto, sprinttien finaalit.

13:30 Taitoluistelu, tytöt, vapaaohjelma: Linnea Ceder.

17:00 Jääkiekko, pojat: pronssiottelu.

Kilpailujen päivittäisiä raportteja ja suomalaissuorituksia voi seurata Olympiakomitean sivuilla sekä kisajärjestäjän sivuilla:

Kilpailujen aikataulu ja tulospalvelu: https://eyof2019.net/en/result.php

Tuloksia voi seurata myös EYOF 2019 -mobiilisovelluksesta, joka on ladattavissa sovelluskaupoista.

Suomen Olympiakomitean kisasivut: https://www.olympiakomitea.fi/huippu-urheilu/kisat/eyof-kisat/sarajevo-2019/

Seuraa Suomen joukkueen kisamatkaa somessa hashtagilla #sarajevo2019fi

Lisätietoja:

Kimmo Mustonen, joukkueenjohtaja, kimmo.mustonen@paralympia.fi, +358 50 566 9869

Mari Lohisalo, viestintävastaava, mari.lohisalo@olympiakomitea.fi, +358 40 767 9925

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top