• Contrast
    • Layout
    • Font

Tervetuloa Jyrki Louhen – Urheilijan ammattilaisuus ja rahoitus luennolle Varalaan 10.12 klo 17.00-18.15⁠

KPMG:n Head of Sports Advisory Jyrki Louhi tulee kertomaan konkreettisesti urheiluammatin kehittymisestä. Millaisia mahdollisuuksia juridiikan ja talouden suunnittelu mahdollistaa. Millaisia rahoitusmahdollisuuksia on oikeasti tarjolla? Jyrki Louhi esittelee myös perustetun Sport Fundin, jonka hallituksessa istuvat Tanja Poutiainen-Rinne, Hanna-Maria Seppälä, Laura Lepistö, Samppa Lajunen, Thomas Johanson ja Jussi Rouhento.⁠

Jyrki Louhi on entinen jääkiekkoilija ja nykyinen urheiluveroasiantuntija. Louhi pelasi jääkiekkoa ammatikseen 14 vuotta Suomessa HPK:ssa ja Jokereissa, sekä yhden vuoden Ruotsissa Tukholman AIK:ssa. Jyrki Louhi oli mukana voittamassa jääkiekon nuorten maailmanmestaruutta vuonna 1998 ja Suomen mestaruutta HPK:ssa vuonna 2006.⁠

Jo peliurallaan Louhi aloitti Kauppatieteiden opinnot ja valmistui Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2015. Nykyään Jyrki Louhi työskentelee konsultti- ja tilintarkastusyhtiö KPMG:llä toimien veroasiantuntijana perhe- ja kasvuyritysten sektorilla.

Päätyönään Louhi auttaa urheilijoiden vero- ja lakiasioissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Jyrki Louhi vastaakin Suomen KPMG:n Sports Advisory:n urheilijasegmentistä ja on perustanut urheilijoiden startup-palvelun, missä erityisesti nuorten urheilijoiden toimintaa viedään yhä ammattimaisempaan suuntaan.⁠

Ilmoittaudu maksuttomalle luennolle
https://www.lyyti.fi/reg/Tampereen_Urheiluakatemia_Jyrki_Louhi_2475

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top