Top Team -urheilija Samuli Viitasen kuulumisia

Kirjoitin viimeksi Tampereen Urheiluakatemian blogiin joulukuussa 2017. Sen jälkeen olen viettänyt suunnilleen samanlaista arkea kuin muutkin 95-vuotiaat alamäkiluistelua ja ylämäkirugbya harrastavat osteoporoosipotilaat. Kahden vuoden aikavälille mahtuu noin vuoden jakso, jonka aikana kävin kuusi kertaa magneettikuvauksessa ja kolme kertaa leikkauspöydällä. Olenkin hieman ihmeissäni, että en ole vielä saanut kutsua Tampereen Pohjola-sairaalan pikkujouluihin.

Samuli Viitanen

Viimeisimmässä kompuroinnissani judon pehmeeäkin pehmeämmällä tiellä pipi tuli polveen. Klassiseen tapaan jo kerran harjoituksen lopetettuani päätin, että kehitän vielä vähän kestävyyttäni ottamalla vielä yhden pystysparrin väsymystä vastaan taistellen. Muutamaa minuuttia myöhemmin päätös osoittautui yhtä kestämättömäksi, kuin vasemman polveni eturistiside, sivuside ja kierukka minun ja saman kokoisen treenikaverin painon alla.

 

Olin muuten neljä tuntia ennen kyseistä harjoitusta lähtenyt oikean polven kierukkaoperaation jälkeiseltä viimeiseltä fysioterapiakäynniltä. Hymy huulilla huikkasin lähtiessäni fysioterapeutille, että ehkä nämä vammat on nyt hetkeksi nähty. Näin jälkikäteen voi todeta, että ennustajaa minusta ei taida tulla, mutta Iittalan lasitehtaalla voisi olla käyttöä.

 

Polveni leikannut ortopedi ohjeisti, että täystehorasitukseen voisi palata 8-10 kuukauden kuluttua leikkauksesta. Totesimme kuitenkin fysioterapeuttini kanssa, että Rinteen pääministerikauden mittainen kuntoutusjakso riittää vallan mainiosti ja kisoihin palataan heti alkukeväällä.

 

Leikkauksen jälkeisen viikon mittaisen kylmä, koho, kompressio -jakson hyödynsin kirjoittamalla graduni loppuun. Valmistuinkin kesäkuussa kauppatieteiden maisteriksi viiden vuoden opintojen jälkeen. Tammikuussa aloitin työt analyytikkona Pöyryn (nykyään AFRY) Vesi-liiketoimintayksikössä, joten puuhaa on riittänyt valmistumisen jälkeenkin, eikä judoa ja jatkuvasti lahoavia raajojani ole siksi tarvinnut miettiä vuorokauden ympäri.

 

Viimeisen kahden viikon aikana olen tehnyt asteittain paluuta täystehosparraukseen. Joulun välipäivinä on tarkoitus harjoitella maajoukkueleirillä Varalassa ja loppiaisesta alkaen Itävallassa kansainvälisellä huippuleirillä. Kisoihin suunnittelen palaavani tammi-helmikuun vaihteessa. Aion palata heti helmikuussa ottelemaan olympiakarsintakilpailuihin ja katsoa vielä kerran, mihin rahkeet riittävät kansainvälisellä huipulla. Uskon, että lunastamatonta potentiaalia on vielä paljon.

– Samuli

admin