• Contrast
    • Layout
    • Font

Liikunnan AMK-tutkinto

Haaga-Helian avoimen ammattikorkeakoulun liikunta-alan opinnot Tampereella Varalan Urheiluopistossa.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja Varalan Urheiluopisto ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jonka pohjalta syksystä 2019 alkaen Tampereella on mahdollista opiskella liikunta-alaa avoimessa ammattikorkeakoulussa.

”On mahtavaa, että saamme aloittaa yhteistyön Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa. Strategiamme mukaan koulutus on meidän kasvava ydin ja tavoitteenamme onkin laajentaa nykyistä toimintaa ja luoda uutta koulutusta Tampereen alueelle”, kertoo Varalan Urheiluopiston toimitusjohtaja Riku Granat.

”Olemme iloisia, että yhteistyössä Varalan kanssa pystymme tuomaan koulutustarjontaamme Tampereelle”, toteaa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun rehtori Teemu Kokko.

”Tavoittelemme koulutukseen ensisijaisesti hakijoita, joilla jo on liikuntaneuvojan tutkinto tai liikunnan ammattitutkinto sekä kokemusta liikunta-alan töistä. Opiskelu alkaa avoimen ammattikorkeakoulun monimuotokoulutuksena ja opinnoissa tavoitteellisesti edenneet voivat hakea vuoden kuluttua ns. avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijoiksi.”, kertoo Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Elämys- ja hyvinvointitalouden yksikön johtaja Matti Kauppinen.

Opiskelu toteutetaan työelämään linkitettynä kunto- ja terveysliikunnan, liikuntapalveluiden sekä kilpa- ja huippu-urheilun toimintaympäristöissä. Lähiopiskelujaksot järjestetään pääosin Varalassa. Koulutuksen keskeisiä osaamisalueita ovat liikunnan pedagogiikka, johtaminen ja kehittämisosaaminen sekä liikuntapalvelut ja yrittäjyys. Tutkinto antaa valmiudet työskennellä liikunta-alan ohjaus-, asiantuntija-, esimies- ja hallintotehtävissä tai yrittäjänä.

Koulutus toteutetaan läheisessä yhteistyössä paikallisten asiantuntijakumppaneiden, kuten Tampereen ammattikorkeakoulun ja UKK-instituutin kanssa.

Haku koulutukseen aukeaa huhtikuun alussa. Lisätietoa koulutuksesta on tulossa Varalan Urheiluopiston ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun nettisivuille. https://varala.fi/liikunnan-amk-tutkinto/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top